Sähkökeskusten suunnitteluun ja valmistukseen erikoistunut Eisko Oy uudisti omistuspohjaansa MBO-järjestelyn kautta. Elokuussa 2025 toteutuneen kaupan myötä Eiskon omistuspohja päivittyi, kun pääosakkaana toiminut Sähkötiimi IL Oy sekä vähemmistöosakas Isto Laaksonen luopuivat omistuksistaan. Yritys siirtyi neljän operatiivisesta toiminnasta vastaavan osakkaan käsiin. Uudet omistajat Jake Oksanen, Antti Latikka, Karri Vallin ja Osmo Pietikäinen ovat motivoituneita jatkamaan menestyneen yrityksen kehittämistä.
Kuusi Partners toimi neuvonantajana koko järjestelyn ajan ja vastasi niin rahoitusjärjestelyistä kuin prosessin kokonaisvaltaisesta, onnistuneesta läpiviennistä.
Eisko Oy
Vuonna 1983 perustettu Eisko Oy on vakavarainen, STUL-takuun piiriin kuuluva suomalainen sähkökeskusvalmistaja. Eiskon sähkökeskuksia käytetään mm. rakennus-, laiva-, metalli-, metsä- ja energiateollisuudessa. Yrityksessä työskentelee noin 35 henkilöä, ja järjestelyhetkellä Eiskon liikevaihto oli noin 6,2 miljoonaa euroa ja käyttökate 437 000 euroa.