Palvelumme yrityksille koostuu kokonaisuudesta, jossa omistajat ja yrityksen liiketoiminta otetaan huomioon. Tunnemme paikallisen yrityskentän ja teemme yhteistyötä useiden eri asiantuntijayritysten kanssa. Oman osaamisemme ja verkostomme kautta pystymme tarjoamaan teille korkeatasoista asiantuntemusta kaikkiin yrityksille olennaisiin kysymyksiin liittyen tilintarkastuksen, vero- ja lakipalveluiden, yrityskauppojen sekä liikkeenjohdon konsultoinnin alueisiin.
Jukalla on laaja kokemus tilintarkastus- ja taloushallinnon tehtävistä niin kansainvälisissä yhtiöissä kuin kotimaisissa PK- yrityksissä. Viimeiset 15 vuotta Jukka on työskennellyt PricewaterhouseCoopers Oy:llä. Uransa aikana Jukka on osallistunut tilintarkastuksen lisäksi useisiin taloudellisiin neuvonantotoimeksiantoihin. Jukka on KHT-auktorisoitu tilintarkastaja. Jukka on tunnettu käytännönläheisestä työskentelystä ja erinomaisesta asiakaspalvelusta. Hän palvelee asiakkaita suomeksi ja englanniksi.
Matilla on 15 vuoden kokemus eri toimialoilta suomalaisista ja kansainvälisistä yrityksistä tilintarkastustehtävissä sekä taloushallinnon tehtävissä. Vuodesta 2013 hänen työtehtäviinsä ovat kuuluneet CFO-palveluiden tuottaminen sekä erinäiset sisäisen laskennan kehittämistoimeksiannot ja due diligence- sekä tervehdyttämispalveluiden tuottaminen. Matti on sertifioitu Turnaround Management -konsultti sekä KHT-auktorisoitu tilintarkastaja. Matilla on vahva kokemus myös yritysjärjestelyistä ja hän on toiminut taloudellisena neuvonantajana useissa yritysjärjestelyissä uransa aikana.
Akselilla on monipuolinen ja lähes 10 vuoden kokemus työskentelystä tilintarkastusalalla. Hän on tehnyt tarkastustyötä mm. pörssiyhtiöiden, perheyhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden parissa. Akseli on työskennellyt myös PwC:n Tukholman konttorilla ja verkostot Ruotsiin ovat laajat. Akseli on myös ollut mukana useissa eri talouden neuvontaan liittyvissä hankkeissa. Hän on suorittanut KHT-tutkinnon ja toteuttaa tilintarkastusta konsultoivalla otteella luontevasti molemmilla kotimaisilla kielillä.
Laurilla on lähes 10 vuoden kokemus monipuolisista taloushallinnon tehtävistä. Kirjanpidon, tilinpäätöksien ja veroilmoituksien lisäksi Lauri on tehnyt yritysten sisäisen ja ulkoisen raportoinnin kehittämistä sekä ulkoistetun talouspäällikön ja controllerin töitä. Lauri on suorittanut KLT-tutkinnon ja on menestyksekkäästi palvellut kotimaisia ja ulkomaisia asiakkaita positiivisella asenteellaan.
Jaakko Ossa työskentelee finanssioikeuden professorina Turun yliopistossa. Hän palvelee verotukseen, sukupolvenvaihdoksiin ja yritysjärjestelyihin liittyvissä toimeksiannoissa. Ossalla on myös pitkä kokemus asianajotehtävistä sekä yritysverotuksen kouluttajana ja kirjoittajana. Lisäksi hänellä on kokemusta useiden yritysten hallitustyöskentelystä. Jaakko on mm. Liedon Säästöpankin hallituksen puheenjohtaja.
Veli-Matti Otava on työskennellyt finanssialalla vuodesta 2000. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä hän toimi Danske Bankin Länsi-Suomen alueen yritysasiakasliiketoiminnasta vastaavana aluejohtajana. Veli-Matin vahvuudet ovat laaja osaaminen rahoitus- ja yritysjärjestelyissä sekä kiinteistökehityshankkeissa.
Matti Rostedt on toiminut finanssialalla vuodesta 2007 työskennellen erilaisissa esimies- ja asiantuntijatehtävissä Danske Bankissa 12 vuoden ajan. Yritys- ja rahoitusjärjestelyjen lisäksi Matilla on kokemusta hallitustyöskentelystä niin järjestö- kuin yrityspuolelta. Matti on suorittanut kauppakamarin HHJ-kurssin vuonna 2017.
Jyrkillä on pitkä työhistoria telakkateollisuuden johtotehtävistä, joissa rahoitus- ja sopimusasiat ovat olleet hänen vastuullaan ja kehityskohteenaan. Myös erilaiset yritysjärjestelyt ovat olleet osa hänen arkeaan työ- ja luottamustehtävien kautta. Hän on toiminut telakkayhtiö RMC:n toimitusjohtajana vuosina 2017–2022, sekä tätä ennen mm. konserninjohtajana Hollming Oy:ssä.